maanantai 5. joulukuuta 2016

Sisäinen viherpiiperöni pohtii

Emme ole ihan kovin ekologisia päivittäisissä toimissamme, olemme kahdella autolla ajava, lihaa syövä perhe. Teemme arkipäivän valintoja yleensä muut asiat kuin ekologisuus edellä. Kirppisostoksia tosin teemme todella paljon, sekä minun että lapsemme vaatteet esimerkiksi ovat kaikki kirpputoreilta, ja kierrätettyjä mutta siihenkin on ensisijalla ollut aina ennemmin taloudelliset kuin ekologiset syyt. Tuntuu niin haaskaukselta ostaa vaatteita kaupasta uutena kun kirpparilla on hyväkuntoista laadukasta vaatetta pilkkahintaan. Ekologisuus kumminkin on ollut ihan loistava etu tässäkin asiassa. 


Jussille on ympäristöinssinä tutumpia nämä kaikki ekologisuusasiat, mutta olemmekin vuosikausia naureskelleet että kyllä se meistä kahdesta minä taidan olla se enempi vihreä mieleltäni..



No, mitä se ekologisuus sitten voisi olla talonrakennusprojektissa? 



”Ekologisesti kestävä talo elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Se säästää energiaa ja luonnonvaroja niin rakennus- kuin käyttövaiheessaan. Käytetty energia on lisäksi tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla. Talo on rakennettu mahdollisimman pitkälti uusiutuvista luonnonmateriaaleista, jotka ovat peräisin läheltä ja joiden tuottamiseen on tarvittu vain vähän energiaa ja jotka voidaan palauttaa takaisin luonnon kiertokulkuun tai kierrättää, mikäli rakennusta ei enää tarvita. Rakennus kestää niin teknisesti, toiminnallisesti kuin esteettisesti ajassa.”
(rakentajanekolaskuri.fi)
Jossain toisessa raksablogissa juuri tuli vastaan tämä haaste, jossa pyydettiin pohtimaan millaisissa asioissa raksaprojektissa otetaan huomioon nämä ekologisuusasiat. Tässä jotain asioita meidän suunnitelmistamme joilla omalta osaltamme "pelastamme maailmaa" (juuh, tämä ihan pilke silmäkulmassa sanottuna :)
- Maalämpö. Maalämpö on ekologinen valinta, sillä siitä ei aiheudu ympäristöä kuormittavia hiilidioksidi- tai hiukkaspäästöjä. Se on uusiutuvaa ja puhdasta energiaa. Maalämpö on maahan varastoitunutta energiaa, joka muodostuu Suomessa enintään 15 metrin syvyyteen tai geotermistä energiaa tätä syvemmällä. Koska maan lämmöntuotanto uusiutuu koko ajan, se on energianmuotona käytännössä rajaton. Maalämpöä käytetään sekä lämmitysveden ja käyttöveden lämmitykseen että myös käänteisesti viilennykseen. Maalämpö on meillä ollut itsestäänselvyys koko ajan. Maalämmön perustamiskustannukset ovat suht suuret, mutta se maksaa itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa. 
- Varaava takka. No, ok, puun polttaminen tuo aina hiukkaspäästöjä, mutta kun takka on varaava, se on aina pois sähkölaskusta. Polttopuut tulevat omasta metsästä ja vaikka niiden klapien jalostamiseen toki käytetään sekä moottorisahaa että sähkökäyttöistä klapikonetta, myös lihasvoimaa tulee hankittua ja raitista ilmaa nautittua ihan riittämiin :) 
 
- Materiaalit. Pääsääntöisesti meillä yritetään varmasti valita materiaalit niin, että ne valinnat olisivat mahdollismman kestäviä, luonnollisia ja lähellä tuotettuja. Kotimaiset puutuotteet ovat tälläisiä. Puussa on myös se etu, että sen hiilijalanjälki on aina negatiivinen. Tämä siksi, että kasvaessaan puu sitoo itseensä enemmän hiilidioksiidia, kuin mitä sen jalostuksessa kulutetaan. Vielä en ole päässyt perehtymään noihin eristeisiin, niitäkin on kovin monenlaisia, toiset niistä ovat ekologisempia kuin toiset. Olen melko varma että mihinkään ihan sammaleella ja lampaanvillalla eristämisiin tässä ei nyt sentään olla lähdössä, mutta mikäli valinnassa vaan on mahdollista huomioida ekologinen näkökulma, se tehdään. 
Maalit ja vahat ja kaikki mahdolliset sellaiset hommaamme alalla kauppiaana toimivan veljeni kautta.  Ekorakentajan opas vinkkaa seuraavaa: 
"Ulkomaaleiksi ekoystävälliseen taloon sopivat keitto- ja öljymaalit. Öljymaalien suhteen kannattaa varoa muovimaaleja, joita kaupitellaan perinnemaaleina. Niissä perinteisyys rajoittuu vain nimeen. Erilaiset pellavaöljy- ja tervasekoitteet ovat myös suhteellisen ympäristöystävällisiä puunkäsittelyaineita. Puun voi toki jättää myös käsittelemättä, jolloin se harmaantuu kauniisti. Sisämaaleiksi ekosisustaja valitsee vesiohenteisia perinnemaaleja. Lattioiden ekologiseksi ja kestäväksi pintakäsittelyksi on osoittautunut vahaus" 
- Vessat ja komposti. Tämä tulee varmasti olemaan yksi asia joka tekee meistä astetta viherpiiperömmän kuin monesta muusta tämän ajan rakentajista. Suunnitelmassamme meille nimittäin on tulossa toinen WC ihan normaali vesivessana umpisäiliösysteemillä, eli se säiliökaivo täytyy sitten käydä imetyttämässä aika ajoin tyhjäksi. Mutta. Meidän toinen WC tulee olemaan Ekolet kuivakäymälä. Eli sinne meidän kellarikerrokseen sijoitetaan tuollainen säiliö, jossa on useampia eri lokeroita. Suunnitelmassamme on että sinne lokerointilaitteeseen tulee johtamaan kaksi putkea, toinen siitä vessastamme, ja toinen suoraan keittiöstä joten kompostijäte heitetään suoraan sellaista putkea pitkin keittiöstä kompostiin. Koska laite on sijoitettuna sinne kellariin, voi sen lokeron kääntelyn hoitaa siellä ihan näppärästi, ja tyhjennys tapahtuu ihan vaan ajamalla kottikärryt siihen viereen :) Laitteen valmistajan mukaan mitään jälkikompostointia ei tarvita.  Vessan tuuletusjärjestelmän voisi vielä saada toimimaan esimerkiksi aurinkopaneelilla, joten tämäkin on harkinnassa. 
tteiden lajittelu on merkittävä teko ilmastonmuutoksen kannalta. Siksi lajittelusta pitäisi tehdä helppoa ja vaivatonta. Keittiössä, missä jätettä eniten syntyy eniten, on oltava riittävän tilavat ja helppokäyttöiset jäteastiat sekajätteen ja biojätteen (joka meillä siis järjestyy aiemmin kuvailemallani tavalla) lisäksi ainakin, lasille, metallipurkeille ja muille pienmetalleille sekä pahville ja kartongille. Tämä minua on kautta aikain ärsyttänyt keittiöissäni. Ei vaan kertakaikkiaan ole tilaa mihin nämä jätteet tunkisi. Nyt on keittiöön tulossa reilusti tilaa joten myös näille jäteasioille on löydyttävä oma paikkansa. Koska asumme haja-asutusalueella, meillä on aluejätepiste keräysastioineen 300 metrin päässä, johon nykyisellään kuskaamme jätteet joko autolla tai mönkijällä. 
- Vesiasiat. Vettä säästävillä laitteilla voidaan vaikuttaa veden kulutukseen. 8 - 9 litraa minuutissa kuluttava suihku kuluttaa 35 - 45 % vähemmän vettä kuin tavallinen 12 litraa minuutissa kuluttava.  Uusimmat suihkusekoittimet käyttävät puolet vähemmän vettä kuin aikaisemmat - suihkuttelija ei silti huomaa eroa ja tulee aivan yhtä puhtaaksi, mutta hiilidioksidipäästöt vähenevät. Suihkut ja hanat tulee toki vettä säästävinä malleina. Muutoin tältä osalta vesien osalta asiat pohdinnassa. Pohdinnassa on vielä saataisko me jonkinlainen kaksoisvesijärjestelmä hankittua järkevään hintaan, Kaksoisvesijärjestelmässä puhdistettua juomavettä käytetään vain juomiseen, ruoanvalmistukseen ja peseytymiseen. Pyykinpesuun, wc-huuhteluun ja nurmikoiden kasteluun käytetään pinta- tai sadevettä. Joissain tapauksissa harmaat vedet eli peseytymiseen ja ruoanvalmistukseen käytetty vesi puhdistetaan paikallisesti ja käytetään uudelleen.  Lisäksihän meillä on järvi vieressä, jolloin myös järviveden käyttö tietenkin kaikessa mihin vaan pystyy, tulee kysymykseen. Muutoin juomavesi siis tulee kaivosta. Alueemme vesiosuuskunta oli suunnitteilla mutta valitettavasti hanke kaatui viime vuonna  koska kiinteistökohtaiset perustamiskustannukset olisivat olleet liian suuret. Rakentamisessamme otamme kuitenkin huomioon ne aikaisemmin tehdyt suunnitelmat ja meillä on tällöin valmiina järjestelmä jolla voimme pienin muutoksin liittyä vesiosuuskuntaan jos sellainen vielä myöhemmin tulee ja toteutetaan. 
- Valaistus? Ei olla vielä lainkaan pohdittu näitä asioita. Ainakin se on sanomattakin selvää että tässä asiassa aion kääntyä ammattilaisen puoleen. Meillä on nimittäin Jussin kanssa vuosikausien ongelmat siinä kun käsityksemme tarvittavan valaistuksen määrästä on kovin erilainen. Jussi hiippailee pimeässä ja kulkee perässäni sammuttelemassa valoja, minulla on oltava riittävästi valoa ihan kaikessa mitä teen. En voi esim. syödä liian hämärässä, eli se niistä romanttisista kynttiläillallisista sitten :)
Jätetään tässä pohdinnassa sinänsä pois nyt tontti ja sen sijainti, vaikka näilläkin tekijöillä luonnollisesti on tekemistä ekologisen puolen kanssa, koska oikeastaan meille on ollut aika selvää jo pitkään että juuri tälle tontille me rakennamme riippumatta muista tekijöistä. 
 
Kannattaa käydä lukemassa noita Rakentajan ekolaskuri-sivuja, tosi paljon hyviä vinkkejä ja esimerkkejä.  www.rakentajanekolaskuri.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti